Hyppää sisältöön

Jäsenkirje 3/2026

Hei!
Helmikuu pakkasineen mennä hurahti ja nyt on lupa alkaa odottaa kevättä. Valoa kohti ollaan menossa.
Helmikuun tapahtumia:
Kuukausi oli lyhyt, mutta kaikenlaisia tapahtumia siihenkin mahtui. Ja harmillisia peruutuksia.
– Ex temporena kunnan kanssa suunniteltu Ystävänpäivähiihto valitettavasti peruuntui kovan pakkasen takia. Se vaikutti sen verran mielenkiintoiselta tapahtumalta, että todennäköisesti yritämme ensi vuonna vastaavanlaista.
– Osallistuimme kahdella joukkueella seurakunnan järjestämään Kirkonpenkkimäenlaskuun Luumäen kirkolla. Naisten joukkueessa laskivat Marja Koljonen ja Raili Luhtaranta, miesten Seppo Puranen ja Jorma Hyvönen.
– Teatterikausi alkoi upeasti Imatran Teatterin Da Vinci koodi -näytelmällä. Dan Brownin jännittävä tarina, hienot näyttelijäsuoritukset, taitava ohjaus sekä näytelmän visuaalisuus pitivät otteessaan alkusanoista loppukumarruksiin.
– Pasi Kyllösen pitämä kehonkoostumusmittaus-tapahtuma piti valitettavasti perua sairastumisen takia. Yritetään uudestaan näillä näkymin ensi syksynä, mutta jos aihe kiinnostaa jo nyt, niin Pasin kanssa voi sopia tapaamisen Taavettihallilla.
– Myös Jyrki Anttilan konsertti Kouvolassa peruuntui vähäisen osanoton takia.

Tapahtuu maaliskuussa:
Infotilaisuus Kahvila Massimolla ke 4.3. klo 10
Piirin pilkkikilpailut Lappeenrannassa 4.3. Kilpailuun on ilmoittautunut seitsemän yhdistyksen jäsentä. Kireitä siimoja ja suuria saaliita!
Maanantaina 9.3. klo 12 Joukolan Tarinatuvassa vierailevat lakipalveluasiantuntija Tiina Teräväinen ja sijoituspäällikkö Sari Parkkonen OP Salpasta. Kuullaan kaikille tärkeistä asiakirjoista, kuten edunvalvontavaltuutuksesta ja testamentista sekä lisäksi saadaan katsaus ikäihmisillekin sopivista sijoitusvaihtoehdoista. Kahvitarjoilu alkaa klo 11.30.
Eläkeliiton Luumäen yhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Taavetissa seuratalo Joukolassa maanantaina 16.3.2026 klo 12. Kokouksessa käsitellään sääntöjen § 8 määrätyt asiat. Kahvitarjoilu alkaa klo 11.30.
Eläkeliiton Karjalan piirin sääntömääräinen kevätkokous pidetään tänä vuonna Luumäellä.
To 26.3. klo 12 lähdemme Lahden Kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää Mammal. Matkalle ilmoittautuneille lähetetään tiedot aikatauluineen ja matkan maksuineen.
Ma 30.3. klo 12  Kirjapiiri kokoontuu Joukolan Tarinatuvassa.
 
Huom! Yhdistyksen karaokekilpailut oli tarkoitus järjestää 28.3. mutta ravintola Repessä järjestettävän päällekkäistapahtuman takia jouduimme valitettavasti muuttamaan päivää. Uusi päivä on la 11.4.2026.
 
 
Ensi vuonna siirrymme jäsenmaksujen sähköpostilaskutukseen. Mikäli kuitenkin haluat paperisen laskun, ilmoita siitä jäsensihteerille Pirkko Nihtilälle, puh. 0400 549217.
 
Kuntokortit jaossa!
Monen vuoden tauon jälkeen meillä on Kuntokortteja jaettavana jäsenillemme. Siihen voi merkitä vähintään 25 minuuttia kestänyt liikuntasuoritus.
Kortteja saa maanantaisin Joukolasta, muina päivinä kerhojen vetäjiltä sekä matkojen yhteydessä. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta osallistua mihinkään yllä mainittuun ja haluat kuntokortin, niin ota yhteyttä yhdistyksen puuhaihmisiin.


Kevään ja kesän teatteri- ym. matkoja
Su 12.4. klo 14 Suomenniemen Nuorisoseura esittää: Murhamummo. Ilmoittautuminen päättyy 12.3.
La 18.4. Purhon teatterin näytelmä Remontti on täynnä. Aina kannattaa kysellä peruutuspaikkoja.
Kylpyläloma Imatran kylpylässä 21.-24.4.2026. Ilmoittautuminen viim. 20.3.
Matka Liettuaan 8.-14.6.2026. Ilmoittautuminen matkalle päättyy 22.4.
Piirin kesäteatteri Puumalassa ke 8.7: Koodinimi Telkän valinta
Tästä matkasta ei ole vielä tarkempaa tietoa
Kesäretkipe 17.7. Maailmanperintökohde Verla aamupäivällä ja Jaala Areena, Patrizio Buanne -konsertti klo 15.
Sokkomatkama 10.8.
Tarkemmat tiedot matkoista ja teatteriesityksistä liitteissä.
Ilmoittautuminen Maritalle, puh. 0400 719002
Alla olevasta linkistä pääset helposti ilmoittautumaan matkoille:
https://luumaki.elakeliitto.fi/tapahtumat/

Liikenne Eteläpään matkoja:
Myös Liikenne Eteläpäällä on keväällä mukavia ja mielenkiintoisia matkoja tarjolla. Pääset matkatoimiston sivuille tästä linkistä:
https://www.liikenneetelapaa.fi/matkat
 
 
Aurinkoisia alkukevään päiviä!
 
Terveisin
Eläkeliiton Luumäen yhdistys
Maritta Hyvönen
puh. 0400 719002

Jaa tämä artikkeli

Katso myös

Kaikki artikkelit